Nodar Dumbadze

pienoiskuva|Nodar Dumbadzen muistomerkki [[Tšokhataurin piirikunta|Tšokhataurissa.]]]Nodar Dumbadze (, 14. heinäkuuta 1928 – 4. syyskuuta 1984) oli yksi 1900-luvun loppupuolen suosituimmista georgialaisista kirjailijoista.

Dumbadze syntyi Tbilisissä, ja valmistui Tbilisin valtionyliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta vuonna 1950. Samana vuonna hänen ensimmäiset runonsa ja humoristiset tarinansa julkaistiin Georgian lehdistössä. Hän toimitti satiirista ''Niangi''-lehteä vuodesta 1967 vuoteen 1972, jolloin hänestä tuli Georgian kirjailijaliiton sihteeri ja Neuvostokirjailijoiden liiton puhemiehistön jäsen. Hän tuli tunnetuksi erityisesti romaaneistaan ''Me, bebia, Ilik'o da Ilarioni'' (, "Minä, isoäiti, Iliko ja Ilarioni") vuodelta 1960, ''Me vkhedav mzes'' (, "Voin nähdä auringon") vuodelta 1962, ''Mziani ghame'' (, "Aurinkoinen yö") vuodelta 1967, ''Nu gešinia, deda!'' (, "Älä pelkää, äiti!") vuodelta 1971, ''Tetri bairaghebi'' (, "Valkoiset liput") vuodelta 1973 ja ''Maradisobis k'anoni'' (, "Ikuisuuden laki") vuodelta 1978. Hänen teostensa huomattavia piirteitä ovat proosan yksinkertaisuus ja lyyrisyys, huumori sekä melankoliaan yhdistyvä optimismi.

Dumbadzelle myönnettiin Šota Rustavelin valtionpalkinto vuonna 1975 ja Leninin palkinto vuonna 1980. Suurin osa hänen tärkeimmistä töistään on dramatisoitu ja/tai elokuvattu. Hän kuoli Tbilisissä, ja hänet haudattiin perustamaansa "Mziuri"-lastenkaupunkiin. Wikipedian tuottama